blank
blank

   Tulosta sivu                                                          

 

Jaakolaa suolla, puistossa ja ateljeessa

Jaakola-päivät 4.-5.9.2009

Perjantaina Eksyssuo kutsuu taas Jaakolan ja kuunnelman ystäviä syksyiseen tunnelmaan. Klo 18 Alpo Jaakolan suomökillä kuunnellaan jo neljättä kertaa Ylen taltioimaa Pirkko Jaakolan kirjoittamaa kuunnelmaa Eksyssuon lapset. Suon taika, lasten hautaristi ja koskettava esitys antavat unohtumattoman kokemuksen, jonka voi toistaa aina uudelleen ja uudelleen. Kulkemista helpottaa linja-autokuljetus sekä suolle että suon jälkeen Pohjan tilalle. Kauhanojan kyläyhdistyksen keittämän kahvin lomassa kuunnelmasta kertovat kirjailija Pirkko Jaakola ja Ylestä vastikään eläkkeelle jäänyt Radioteatterin vastaava tuottaja Pekka Kyrö. Kyrön aiheena on juuri alkanut kuunnelmasarja Täällä pohjantähden alla. Tilaisuuteen vapaa pääsy. Varusteet saappaat ja istuinalusta. Linja-autoon paikkavaraus.

Lauantaina Jaakolaa voi nähdä ja kokea useammassa paikassa. Alpo Jaakolan Patsaspuisto avautuu vielä Jaakola-päivien kunniaksi kesän näyttelyillä. Nähtävän taiteen lisäksi on korvin kuultavissa Jaakolan innoittama ääninäyttely. Pekka Kyrö ja Ylen äänisuunnittelija Eero Aro ovat koonneet kymmenelle patsaalle erilaisia ääni-installaatioita kuuntelijoille. Puistossa esiintyy myös Loimaan Soittokunnan Torviseitsikko. Puisto on avoinna klo 12-16.

Lauantaina klo 14 alkaen Marja Jaakola tarjoilee iltapäiväkahvit Alpo Jaakolan Ateljeekodilla. Myyntinäyttelyyn tutustumisen lomassa on mahdollisuus osallistua perinteiseen Jaakolan taiteen arvontaan. Turun Tähti-nimityksen saanut Aiju von Schöneman ja kansanedustaja Ilkka Kanerva ovat kertomassa omia kokemuksiaan Jaakolasta. Musiikista huolehtivat Antti Jaakola ja Maria Poullis. Tilaisuuteen vapaa pääsy.

Jaakola-päivät täydentyy Suomen Maatalousmuseo Sarassa esillä olevalla Alpo Jaakolan taidenäyttelyllä ja maaseudun tuotteita tarjoavilla Köyrimarkkinoilla.

Aikatauluja:

Perjantaina 4.9. klo 18 kuunnelma Eksyssuolla Alpo Jaakolan suomökillä. Linja-auto lähtee klo 17.15. Pohjan tila n. klo 19, paluu kaupunkiin n. 21. Paikkavaraukset puh. 040 5156 225.

Lauantaina 5.9. klo 12-16 Alpo Jaakolan Patsaspuisto näyttelyineen. Klo 14 alkaen Iltapäiväkahvitilaisuus Alpo Jaakolan Ateljeekodilla.

Kala

Kuunnelmaklubilla 11.6. klo 19 Art Tyynelässä kuultiin Marja-Leena Virtasen kirjoittama, Tanja Thomssonin ohjaama ja Turun ammattikorkeakoulun Loimaan yksikön opiskelijoiden valmistama Kala. Paikalla oli myös näyttelijä, kirjoittaja ja sovittaja Miisa Linden, jolla on kokemusta kuunnelmienkin teosta.

Kuulokuva

Torstaina 19.3. klo 18 Turun ammattikorkeakoulun Loimaan yksikössä, Vesikoskenkatu 1 klubissa vieraili Kuunnelmatiimi Kuulokuva, joka tekee kuunnelmia johtoajatuksenaan laadukas, elokuvamainen ilmaisu. Ääninäytelmien sijaan kuulokuvalaiset puhuivatkin äänileffoista, joissa esim. musiikilla ja runsaalla äänimaailmalla on suuri rooli. Kuunnelmaklubissa kuunneltiin Kuulokuvan kuunnelmat Katkaisin jalkasi ja FOREverMAN sekä näyte kuunnelmasta Lottovoittajien maa. Lisäksi käsikirjoittaja Lari Vasander ja ääninäyttelijä Aapo Oranen kertoivat Kuulokuvasta ja sen toiminnasta.

Tilaisuuden järjestivät Suomen Kuunnelmayhdistys ry ja Turun amk.
Paikka: Turun ammattikorkeakoulu / Loimaan yksikkö
(Vesikoskenkatu 1). Opastus klubille ala-aulasta


© 2005 Loimaan kuunnelmapäivät - Palvelun toteutus Trival Oy