blank
blank

   Tulosta sivu                                                          

 

Eksyssuon lapset ja Seitsemän veljestä

Suosittu kuunnelmaretki suolle toteutettiin jälleen osana Jaakola-päiviä
3.9.2010 klo 18.00.

Suon laidalla, Alpo Jaakolan mökin kupeessa kuunneltiin retken perinteiden mukaisesti kirjailija Pirkko Jaakolan kirjoittama koskettava kuunnelma Eksyssuon lapset. Suolla julkistettiin myös Yle Opetustelevision tuottama uusi versio Seitsemästä veljeksestä. Klassikkoteoksen uusi versio on osa Kansallisaarteemme-dokumenttisarjaa.

Kansallisaarteemme-sarjassa kolme alansa ammattilaista tekee nykypäivän version yhdestä rakkaasta kansallisaarteestamme. Kuusiosaisessa sarjassa uudistetaan muun muassa Maamme-laulu, Suomen leijona, Kekkonen – ja Seitsemän veljestä. Useimmat kansallisaarteemme syntyivät 1800-luvun lopulla. Suomi oli tuolloin monella tapaa karu ja takapajuinen maa, jonka identiteetti ja itsenäisyys olivat vasta syntymässä. Vanhat alkuperäiset kansallisaarteemme eivät ole kehnoja, aika vain on muuttunut.

Suomalaisen kirjallisuuden peruskiven ovat monisatasivuisesta kirjasta kolmen minuutin mittaiseksi ja yhden näyttelijän näyttelemäksi kuunnelmaksi uudistaneet kirjailija Juha Vuorinen, elokuvaohjaaja Reetta Aalto sekä näyttelijä Reino Nordin.
 
Teoksen Eksyssuolla esittelivät ohjelman tekijät sekä juontaja Ismo Leikola. Yleisön matka Eksyssuolle sekä kuunnelman kuuntelu taltioitiin ja liitetään osaksi Kansallisaarre-ohjelmaa. Kamera kävi myös Eksyssuon lapset -kuunnelman aikana. Kansallisaarre: Seitsemän veljestä -ohjelma esitettiin TV 2:ssa vuoden 2010 lopulla.

Eksyssuolta siirryttiin Pohjan tilalle kahville ja vaihtamaan mielipiteitä kuunnelmista. Kansallisaarteemme-sarjan tekijät olivat myös mukana Pohjan tilalla. Kahvituksen hoiti Kauhanojan kyläyhdistys.
 
Koska olimme ulkosalla, kumisaappaista, sadeasusta, istuinalustasta ja taskulampusta ei koitunut kenellekään haittaa! Jaakola-päivien 3. - 4.9.2010 lauantain ohjelma löytyy linkistä Jaakola-päivät.

Öksyssuo 3.9.2010

Kuvat 1-6 Ulla Kaskiluoto.















Kuvat 7-15 Kerkko Vihava.


















 
Perinnetarinoita 21.11.2011

Suomen kuunnelmayhdistys järjesti sunnuntaina 21.11.2010 Kuunnelmaklubin Suomen maatalousmuseolla klo 17. Klubilla kuunneltiin paikallista tuotantoa olevia perinnekuunnelmia.

Loimaan seudulla käynnistyi keväällä 2008 Varsinais-Suomen Kulttuurirahaston maakunnallinen projekti, jossa alueen tarinoita ja kertomusperinnettä muokattiin pienoiskuunnelmiksi. Vanhat tarinat saivat uuden elämän ja pääsivät jälleen ihmisten tietoon ja kansan kuultaviksi. Projektin toteutti Suomen Kuunnelma-
yhdistys yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun Loimaan yksikön ja Loimaan ammatti- ja aikuisopiston sekä eri yhdistysten ja harrastusryhmien kanssa.

Kuunnelmia kuunneltiin tällä kertaa hieman erikoisessa paikassa: keskellä Suomen maatalousmuseon perusnäyttelyä, heinäladon suojissa. Kuunnelmat olivat samanaikaisesti kuultavissa myös Ylen Kummitustalossa Second Life -virtuaalimaailmassa.

Ennen Kuunnelmaklubia pidettiin Suomen kuunnelmayhdistys ry:n syyskokous klo 16 Suomen maatalousmuseon tiloissa.



© 2005 Loimaan kuunnelmapäivät - Palvelun toteutus Trival Oy